Edellisestä kirjoituksesta on aikaa vierähtänyt reilusti pari kuukautta, joten taitaa olla aikaa meikäläisenkin antaa jotain elonmerkkejä. Blogikin ylitti kahden vuoden rajapyykin jo yli kuukausi sitten ja 20 000 kävijää täyttyy lähiaikoina.

Paljon on viime kuukausina tapahtunut, niin hyvässä kuin pahassakin, onneksi enemmän hyvässä.

Jos nyt kuitenkin lähdetään aikajärjestyksessä käymään vähän läpi tapahtumia.

Ensimmäisenä eteen tulee se ikävin tapahtuma, josta en siitäkään ole saanut aikaisemmin kirjoitettua. Ajankohtana perjantai 12. elokuuta. Olin tavalliseen tapaani keikalla Tavastialla, esiintymässä silloin Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. Keikka oli loistava, mutta ei siitä sen enempää. Tavastialta lähdin joskus yhden aikoihin kohti rautatieasemaa ja ihan siinä aseman edustalla sitten tapahtui se, jota ei kenellekään soisi tapahtuvan. Joku aivan random-tyyppi tulee vastaan, blokkaa mun kulkuväylän, ottaa kädestä kiinni ja vapaalla kädellään iskee nyrkillä naamaan. Fyysisesti mitään pahempia vaurioita ei tullut, mitä nyt huuli vähän aukesi, mutta paljon pahemminkin olisi toki voinut käydä. Onneksi sain riuhdottua itseni irti tämän hullun kynsistä, koska iskuja olisi varmasti tullut lisää. Eihän sitä koskaan olisi osannut kuvitella, että jos sitä joutuu tuollaiseen tilanteeseen, niin se tapahtuu niinkin vilkkaalla paikalla kuin Helsingin rautatieasemalla, jossa kuitenkin liikkuu ihmisiä yötä päivää, toisin kuin esim. rakkaan kotikaupunkini Riihimäen asemanseudulla ja keskustassa, jossa ennemminkin kuuluisi pelätä turvallisuutensa puolesta. Kyllähän tuosta tilanteesta on jonkunlainen pieni pelko saattanut jäädä, ainahan yksin liikkuvat ovat helpompi maali kaikenlaisille hulluille. Olisihan tapahtumasta voinut rikosilmoituksenkin tehdä, mutta eipä siitä mitään hyötyä olisi ollut, enpä olisi kummoisia tuntomerkkejä tekijästä voinut antaa, koska tilanne meni niin nopeasti ja rikosoikeudellisesti tekijän rangaistus olisi ollut korkeintaan sakkoja lievästä pahoinpitelystä. Väkivalta on kuitenkin aina tuomittavaa, varsinkin kun se kohdistuu täysin satunnaisiin ihmisiin. Ainoa väkivallan muoto, jonka voi hyväksyä on itsensä puolustaminen tilanteessa jossa oma terveys ja henki ovat vaarassa. Muuten lyömisen voi jättää suosiolla nyrkkeilykehään.

Edellä mainitun tapahtuman jälkeen pidin ihan suosiolla parin viikon tauon kaikesta yöelämästä, koska onhan sitä muutakin elämää kun keikat ym.

Seuraava pitäisikö sanoa maaginen päivämäärä on 26. elokuuta. Sinä päivänä alkoi jotain sellaista, josta en todellakaan antaisi hetkeäkään pois. Nimittäin, kyseisenä iltana ja yönä juttelin pitkät pätkät netissä erään toisen bloggaajan kanssa, joka nykyään on seurustelukumppanini. Sovittiin silloin treffit parin viikon päähän. Näin se Vuodatus yhdistää ihmisiä:)

Olihan mulla yhdet treffit siinä välissäkin vielä ja seksiinhän nekin johti, mutta ei niistä sen enempää.

Sitten koittikin syyskuun 9. päivä, jolloin olimme sopineet tapaamisen Helsinkiin. Samaisena päivänä oli vielä iso sähkövika Helsingin ratapihalla, joten siinä sai jännittää miten se vielä sekoittaa tapaamisemme aikataulua, molemmat kun kuitenkin tulimme junalla paikalle, minä lähempää ja nainen vähän kauempaa. Onneksi naisen juna oli lopulta myöhässä vain muutamia minuutteja. Olin tietysti häntä vastassa asemalla. Asemalta suuntasimme hotellille, joka oli tukikohtamme viikonlopun ajan ja kyllähän siellä hotellihuoneessa aika tiiviisti viihdyimme toisiimme tutustuen.

Viikonloppu meni rattoisasti ja heti sunnuntaina sovimme uuden tapaamisen seuraavalle viikonlopulle ja naisen asuinpaikkakunnalle. Olihan siinä pientä kulttuurishokkia kaupunkilaispojalle, kun maalaismaiseman keskelle joutuu, tai eihän tässä nyt voi ihan maaseudusta puhua kun asukkaita kyseisessä kaupungissa on n. puolet vähemmän kuin esim. Riihimäellä, että eihän paikkakunta kuitenkaan sieltä pienimmästä päästä ole, On kyllä tullut tämä kaupunki tutuksi jo monena viikonloppuna ja tulee jatkossakin.

Onhan se upeaa kun on kerrankin löytänyt ihmisen, joka hyväksyy meikäläisenkin omana itsenäni. Hetkeäkään en vaihtaisi tästä pois. Mikäs se on parempaa kun olla oman rakkaan lähellä. Tietysti kaukosuhde asettaa omat haasteensa, mutta niistäkin selvitään. Viikot joudutaan olemaan erillään, mutta viikonloput suurimmaksi osaksi sitten saadaankin olla yhdessä. Tämä viikko on kyllä ollut parasta luksusta, kun on koko viikon saanut viettää rakkaansa kanssa, missäs sitä syysloman mielummin viettäisi kuin rakkaansa luona.

On se hienoa, kun on ihminen, jota rakastaa ja jonka kanssa jakaa elämänsä iloineen ja suruineen.

Loppuun kappale, jonka omistan rakkaalleni<3

Loma vetelee todella viimeisiään. Alle 11 tuntia siihen kun uusi lukukausi alkaa.

Mitä sit lomasta jäi käteen? Mieleenpainuvimpien juttujen näyttämönä toimi kyllä tänäkin kesänä Tampere. Viime kesää tää kesä ei kyl missään nimessä voittanu, voi olla ettei sitä kesää voita mikään koskaan. Tietysti loman ainoo seksikokemus on kärjessä kesän parhaiden asioiden listalla, seksi kuitenkin on meikäpojalle sen verran harvinaista herkkua, valitettavasti. Aina oon saanu kuitenkin naiset nauttimaan ja se on aika paljon se. Seuraavia kokemuksia odotellessa. Millon sit sellasia tuleekaan, sitä ei voi tietää, ehkä tänä vuonna, tai ens vuonna tai huonoimmassa tapauksessa ei koskaan enää, mut mä ainakin haluan uskoa ja toivoa siihen ettei se oo ainakaan toi jälkimmäinen vaihtoehto.

Tää toinenkin Tampere-kokemus pääsee niiden ikimuistoisimpien hetkien kärkeen. Eka ja ainoo kerta tähän mennessä kun nainen puristelee mua perseestä baarissa. Onhan se kieltämättä kiva kun saa huomiota naisilta ja vielä kun mä uskalsin sit loppuillasta vastata naisen tekemään alotteeseen, niin vielä parempi. Vielä kun toi oli ainoo kerta koko kesänä kun pääsi hitaita tanssimaan ja ainoo nainen exän lisäks, jonka kans yleensä on saanu tanssia hitaita. Mut sivuhuomautuksena vielä, että exää ei kiinnosta olla mun kanssa missään tekemisissä,  sehän mut tietysti jätti, että ehkä se on sitä myöten ymmärrettävää, mut mulla ainakin aika kultaa muistot, olihan ne muutama kuukaus mun elämän parasta aikaa. En mä ainakaan kanna kaunaa sitä ihmistä kohtaan.

Oishan se ihan kiva löytää joku uus ihminen elämään, joko vakavan tai vähemmän vakavan suhteen merkeissä. Kyllähän sellanen vapaampi suhdekin vois toimia, kunhan kummatkaan ei oo mustasukkasta sorttia. Kyl tollanen ainakin mun kohdalla onnistuis, vaikka eihän mun tarkotuksena ookkaan kerätä mahdollisimman montaa seksikumppania, se yks hyvä kerrallaan riittäis enemmän kun hyvin, mut mistäs sen yhenkin löytäis. Sen kun tietäs.

Tähän väliin pari huomiota musiikin maailmasta. Näköjään nyt vasta on suomalaiset kaupalliset radiot varmaankin ekaa kertaa huomionu munkin jo suitsuttaman Winehousen kummityttären Dionne Bromfieldin, vaadittiin kummitädin kuolema että neitokainen pääs tän maan radioiden listoille.

Sit vielä pitää mainostaa yhtä ehdottomasti tän vuoden parasta uutta tuttavuutta, bändiä joka oli Yann Tiersenin lämppärinä Tavastialla toukokuussa. Oli se hienoa olla kuulemassa kyseistä bändiä Suomessa ensimmäisten joukossa, noista jätkistä voi vielä tulla jotain suurta, tulevaisuuden brittinimiä. Pitkästä aikaa sellasia bändejä jotka kolahtaa ekalla kerralla. Orkesteri tuntee nimen Dry The River. Vielä ei bändi oo ees kokonaista albumia julkassu, mut kai sellanen on tuloillaan. Tällä hetkellä löytyy pari sinkkubiisiä ja iTunes festivalin livetaltiointi laillisilta kanavilta, näköjään ois seiskatuumanen bändiltä tarjolla jopa erään levykaupan valikoimissa, että kaipa se levykin aikanaan tulee saataville. Varmemmaks vakuudeks vois linkittää bändin sinkkubiisin No Rest.

Ja loppuun vielä yks biiseistä jotka on tällä hetkellä meikäläisen soittolistan kärjessä. Biisin takaa löytyy sellaiset nimet kun Teleksistäkin tuttu Markus Koskinen ja Hanna Pakarinen ja esittäjänä Samuli Edelmann eli biisi on Ei mitään hätää, upee biisi ja kyllähän tästä kuulee tekijäkaksikon kädenjäljen, edustaa aika lailla samanlaista linjaa kun Pakarisen soololevyn materiaali.

"Onnekkaiden tähtien alla 
vain muutamalla hyvä joka annetaan. 
Sitten ollaan me toiset joiden 
ainoa keino on kannatella toisiaan."

Tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa. Mielenkiinnolla odotan mitä elämä heittää eteen.

Kaikkihan sen varmasti arvaa missä meikäläinen vietti eilisillan, Tavastianahan se paikka edelleen tunnetaan:D Viimeseen asti kyllä arvoin että lähteäkö vaiko ei, ei ihan hirveesti ollu fiilistä, sen verran paskat fiilikset on ollu tällä viikolla. Mut kun mä jo perjantain skippasin, niin enhän mä sit lauantaita millään voinu jättää välistä ja parempihan se oli lähtee ihmisten ilmoille kun jäädä murehtimaan yksinään neljän seinän sisälle. Vielä kun illan bändinä oli yks ehdottomasti Suomen kovimpia orkestereita eli CMX. Yrjänä on ehdottomasti yks suurimpia neroja suomalaisessa rock-skenessä, samaa sarjaa kun esim. Ylppö (joka myös sattu olemaan paikalla)

Mut ei keikasta sen enempää, vaikka se olikin ehdottomasti yks tän kesän parhaita kotimaisen bändin vetoja. Eiköhän illan parasta antia ollu kuitenkin lauantaidisko, vaikka vuorossa olikin, ainakin mun mielestä kakkosketjun DJ:t, ne parhaat tyypit onkin sit taas parin viikon päästä kehissä. Mut ehkä toi ilta osotti ettei ihan kaikkee toivoa kannata vielä heittää. Mulle ainakin oli tosi iso juttu kun sai tanssia parin tosi hyvännäkösen blondin kanssa. Niitä on kuitenkin niin paljon iltoja, jolloin ei pääse tanssimaan kenenkään kanssa, ykskin/ilta on jo aika kova sana ja kaks vielä kovempi, varsinkin kun naiset oli sellasia jotka ei yleensä kato ees muhun päin. Mutta joo, vielä on suuren suurta unelmaa että sais vastaavien naisten kanssa kokee jotain myös tanssilattian ulkopuolella. Blondithan on yleensä niitä naisia joiden kanssa pidetään hauskaa ja brunetit niitä joiden kanssa ollaan tosissaan, näin on jossain sanottu, en oo ite keksiny:D Ite kun ei juurikaan oo päässy blondien kanssa touhuamaan, tai miten sen nyt ottaa, onhan pari naista ollu jotka on alkuperäseltä väriltään blondeja, mutta on menny värjäämään hiuksensa sitten toisella värillä. No joo, jos nyt unelmista puhutaan, niin eniten kyllä meikäläistä sytyttää punatukkaset naiset, mut niitä nyt ei ihan hirveesti oo, ainakaan sellasia joilla on aidosti punaset hiukset, purkistahan sitäkin väriä toki saa. Mut eipä nyt sillä hiusten värillä oo väliä jos löytyy muuten tosi hyvä tyyppi. Kunpa löytyiskin. Ehkäpä mä joku päivä vielä jaksan kirjottaa postauksen unelmieni naisesta, onhan se ollu mielessä jo aika harvinaisen kauan. Sen verran tietysti voi vielä tota puolta väläyttää, että oishan se aika kova sana, jos löytys ees lähelle yhtä kova musafriikki kun meikäläinen tai ees sellanen tyyppi jota kiinnostas edes välillä lähtee keikoille heilumaan mun kanssa.

Loppuun muutama hieno biisi Yrjänän kynästä jotka myös keikalla kuultiin. Harmi vaan kun Ruoste ja Pelasta maailma ei oo bändin settilistalla. Eipä tietysti voi valittaa kun muutenkin löytyy loistavia kappaleita, niinkun esim. todellinen klasikko Elokuun kruunu, ehdottomasti yks parhaista on tietysti kaikessa karuudessaan myös tää. Vielä on pakko ottaa mukaan myös pari biisiä viimeisimmältä Iäti-albumilta, kukapa ei välillä ois Kappaleina ja viimeiseksi sinetiksi heitetään kehiin Linnunrata.

Jaahas, kai sitä pitäs ehkä muutama tunti jossain välissä nukkuakin. Tiistaina edessä paluu takaisin arkeen. Siinä sitä taas on totuttelemista kesän jälkeen taas vähän normaalimpaan päivärytmiin, mut kaipa se siitä, mut näkeepä taas ne huipputyypit pitkästä aikaa ja kun ryhmät menee nyt syksyllä uusjakoon, niin jospa sieltä löytyis lisää niitä hyviä tyyppejä.

Loma loppumassa, eipä ihan hirveesti tästäkään jääny käteen, noin puoltoista hyvää päivää, muutama ihan ok ja loput sit sitä tasasen harmaata ja mitäänsanomatonta eli samaa paskaa niinkun suurimmaks osaks aina.

Tää viikko on taas näyttäny molemmat mahdolliset ääripäät tässä nettideittailun ihmeellisessä maailmassa. Toisessa päässä kun on ne pinnalliset ihmiset, tällä kertaa kuitenkin tuli vastaan jopa sellanen jolla oli selkärankaa jopa myöntää se pinnallisuutensa, siitä edes puolikas piste kyseiselle ihmiselle. Toinen ääripää onkin sit ne ujot/estyneet tms. ihmiset, sellanenkin tuli tässä vastaan. Mut miks ihmeessä lähettää ees viestiä jos tietää ettei rohkeus riitä tapaamiseen ulkomaailmassa, samalla vois jättää sellaset viestit lähettämättä jos on jo valmiiks luovuttanu, tuhlaa vaan omaansa ja muiden aikaa tollasella. Mitään kun ei saa ellei uskalla ees yrittää ja kokeilla omia rajojaan.

Jospa löytäis sen kultaisen keskitien näiden kahden ääripään välistä, joita ei voi koskaan saada, mutta taitaa olla ihan mahdoton toive. Edelleenkin totean, että uskon sit kun näen/koen sen ite.

Tänkin mä oon jo monta kertaa todennu, että läheisyyttä ja seksiä ei käytännössä voi päästä kokemaan muuten kun rahalla, koska näemmä sellasia ihmisiä ei ole jotka hyväksyy mut omana itsenäni, surullista mutta valitettavan totta. Mitä pahaa mä oon tehny että mut on tuomitty yksinäisyyteen? Ei siitä oo mitään hyötyä vaikka mä oisin kuinka hyvä, lämmin ja hellä, koska kaikki tyssää jo siihen ihmisten asettamaan naamarajaan. Onks missään enää mitään järkee, koita nyt sit tästä repiä intoo opiskeluihin ym., kun sua kohdellaan kun jotain hylkiötä. Kiitti vitusti vaan! Missä ne kaikki aidot ja suvaitsevaiset ihmiset on, vai eikö niitä oo ollenkaan?

Loppuun biisi, jonka sanoma on just se, että jokaisella pitäs olla oikeus juuri mitä on kenenkään sitä väheksymättä. Kiitos Ola Salo ja The Ark.

Tää on niin tätä. Oiskin ongelmana se, ettei naiset koskaan ees vastais mun deitti-ilmotuksiin, mutta ei, kyl ne vastaa. Kirjallisesti mä saan kyllä naiset kiinnostumaan itestäni, joten siinä mielessä mä osaan ees jonkun verran markkinoida itteäni. Mut se perusongelma on nyt ja aina se, että siellä toisessa päässä on niin helvetinmoiset kriteerit ulkonäön suhteen, joita mä en täytä. Tollasella nirsoilulla saa tietysti ihan vapaasti allekirjottaa itelleen tuomion olla loppuelämänsä yksin. Paljon ois meitä yksinäisiä miehiä vailla naista, mut kun vittu mikään ei näköjään kelpaa. Ilmeisesti ne kaikki naiset jotka ei oo pinnallisia on tullu jo mua vastaan ja nyt jäljellä ei oo enää kun näitä hienohelmoja ja nirppanokkia. Minkäs teet kun tää maailma vaan pinnallistuu koko ajan enemmän ja ihmiset vaan aattelee aina omaa etuaan.

Mun puolesta kaikki tollaset pinnalliset ihmiset voitas lähettää vaikka Siperiaan tai mihin vaan missä on mahdollisimman kurjat olot, johonkin jossa ne joutuis taistelemaan henkensä edestä. Tietysti kysymys kuuluu, että paljonko ihmisiä jäis jäljelle jos ne kaikki pinnalliset heitettäs helvettiin, jos kolmasosakin jäis, niin se ois jo saavutus, mut sekin taitaa olla yläkanttiin heitetty luku, koska eihän niitä ihmisiä juurikaan oo, joita kiinnostaa muukin kun pelkkä pinta. Mä voin puhua ihan omasta kokemuksesta ja nyt ei tarvii kenenkään enää tulla lässyttämään että ei kaikki oikeesti oo niin pinnallisia.. Sit kun mä ite tapaan sellasen ihmisen (jos tapaan), joka ei oo niin helvetin pinnallinen, niin sit mä uskon että sellasia ihmisiä vielä on olemassa. Jos joku mulle todistais että niitä piristäviä poikkeuksia ja helmiä löytyy vielä, niin en vastustelis. Mä en enää jaksais näitä pettymyksiä kerta toisensa jälkeen, ois kiva jos ees joskus ois jotain ilonhetkiäkin.

Loppuun TV-ohjelmasuositus. Huomenna kello 22.05 TV2:sella pyörähtää käyntiin HBO-sarja Hungin ensimmäisen kauden uusinnat ja lokakuussa vuorossa uudet toisen kauden jaksot. Mitäs sitä mies voi muuta voi kun elämä kolhii ja ainoa vahvuus on iso kalu, kun ruveta myymään itseään lisätienestin toivossa. Kaikkihan ei toki mene ihan putkeen. Itekin voisin ihan millon vaan valita samanlaisen "uran", koska mullahan toi samainen vahvuus löytyy, enkä mä ihan välttämättä rahaakaan tarvis jos joku mut huolis. Mullahan on se tyydytystakuukin voimassa.

Päätetään tää stoori Suomi-iskelmän parhaimmistoon, biisi kaikille meille maailmaan eksyneille ja löytäjä saa edelleen pitää.

Tulipa sit käytyä tossa keskiviikkona treffeillä, pitäskö sanoo että taas:D Kaks kertaa jopa saman kuukauden aikana, mut menestys molemmilla kerroilla samaa luokkaa, joten eipäs tässä hirveesti oo hurraamista.

Odotukset oli aika korkealla tällä kertaa, mut pettymään joutu jälleen kerran. Treffikumppanina oli 28-vuotias, omien sanojensa mukaan seksuaalisesti kokematon nainen, jonka ongelmana on ollu se ettei hän oo pystyny/kehdannu kertoa kokemattomuudestaan kellekkään. Nainen otti muhun päin yhteyttä ekaks. Siinä sit jonkun aikaa vaihdeltiin aluks sähköposteja, ennenkun tohon tapaamiseen asti päästiin.

Eihän se ilta kovin lupaavasti alkanu, kun nainen ilmottaa mulle noin minuuttia ennen tapaamista, että hänellä ei aikataulut pidäkään, että hän on n. 20 minuuttia myöhässä. Todellinen myöhästyminen olikin sit n. 40-45 minuuttia. Eikä tässä vielä kaikki, oli sovittu että mennään ottamaan yhet ja nainen sano tarjoovansa, yritti vissiin hyvitellä myöhästymistään sillä, mutta kappas kummaa kun naisen kortti ei toimikaan, ehkä vika oli tietoliikenneyhteyksissä kun electronista oli kyse, en mä nyt välttämättä sitä naista niin häikäilemättömäks usko että se ois sitä tahallaan tehny, mutta mistäs sitä näin jälkikäteen tietää. Se tapaaminen meni vähän niin ja näin, molemmat osapuolet oli vähän jäässä siinä tilanteessa. Siinä illan loputtua sit puhuttiin jatkosta ja että ollaan yhteyksissä jne. Niinhän sitä aina sanotaan, mutta suurimmaks osaks se jääkin pelkäks sanahelinäks. Tääkin nainen kuitenkin on nyt tapaamisen jälkeen ihan niinkun mua ei oliskaan. Tuttu juttu, valitettavasti. Yks pettymys taas lisää.

Loppuun musiikkia yhtyeeltä joka päätti uransa eiliseen, ainakin toistaiseksi ja hienosti päättikin. Keikka päättyi tähän kappaleeseen ja tunnelmaan sopivana olkoon tän päivän kappalevalinta.

Tällä kertaa ois tarjolla niin kevyttä kun painavaakin asiaa.

Jos mä nyt alotan siitä minkä jostain käsittämättömästä syystä unohdin viime kirjoituksesta eli sen, että samana päivänä kun oli The Arkin keikka (14.7.) oli yhden mun elämäni merkittävän tapauksen vuosipäivä. Samaisena päivänä vuosi takaperin meni mun poikuus ja niinkun taisin jo sillonkin sanoa, niin eipä siitä hirveen hurja seksielämä auennu. Ilman tota mun elämäni ainoaa seurustelusuhdetta ois ollu aika hiljasta sillä saralla.

Mut eteenpäin ja viime viikonlopun festareihin. Ohjelmassa oli Wanaja Festival ja ainakin esiintyjien puolesta suurempana kuin koskaan. Jos poimis parhaat palat festarin artisteista.

Perjantain avasi jo vuonna 2006 perustettu, mutta vasta tänä vuonna ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut Blanko. Itse olin kuullut bändiltä vaan jonkun biisin radiosta aiemmin, eikä se silloin ainakaan sytyttänyt, mutta livesetin kuultuani en ihmettele yhtään vertauksia mm. Von Hertzen Brothersiin. Yks ehdottomia tulokkaita vuonna 2011. Samuli Putron keikoista ei taas ikinä tiedä mitä on tulossa, mutta näin festareilla onneksi on tutumpaa materiaalia tarjolla, toisin kuin esim. edellisellä Tavastian keikalla, jolla kuultiin myös tuntemattomampia biisejä. Putro bändeineen osaa kyllä viihdyttämisen jalon taidon, rautaisia ammattilaisia koko nelikko. Putron jälkeen vuoron sai Kaija Koo, joka uusimman levynsä myötä palasi rytinällä Suomen musiikkitaivaalle ja kaikkihan tuntevat Kaijan biisit. Pitäähän aina festareilla vähintään se yksi artisti olla, jonka keikat ovat yhtä yhteislaulua. Tällä kertaa kun Eput, Yö ja Popeda loistivat poissaolollaan, niin Kaija Koo sai tämän kunnian. Kaijan jälkeen lavan sai haltuunsa 20-vuotias Apulanta. Apulanta yllätti ja aloitti keikkansa Lapinlahden Linnut –coverilla Tapasin naisen. Tämän jälkeen sitten olikin luvassa tukku bändin omia hittejä. Keikan erikoisuus oli se, että orkesteri antoi kosketinsoittajalleen punaisen kortin ennen encorea ja jatkoi triona keikan loppuun. Encoressa kuultiin festareilla häitään juhlineen parin toivekappaleena Maanantai ja keikan päätti Pahempi toistaan. Kuultiinhan keikalla myös mm. harvemmin soitettu Hallaa, mutta esim. Armo jäi tällä kertaa puuttumaan. Apulannan jälkeen ennen illan pääesiintyjää oli vuorossa artisti, jonka esiintymiset ovat olleet lehdistön hampaissa viime aikoina eli Petri Nygård. Itse en nähnyt keikasta kun loppuosan, mutta onhan sitä menoa jo aiemmin tarpeeksi nähty. Petrikin on joutunut siistimään esiintymistään, esim. tanssitytöillä pysyi vaatteet tällä kertaa päällä. Petri sanoikin jossain lehtijutussa, että parempi olisi jos hänen kaikki keikkansa olisivat K-18. Selvään päiväänhän Petrin keikka päättyi ja sitähän kaikki kuitenkin odottivat.

Ensimmäisen illan pääesiintyjänä oli Walesin lahja maailmalle, Manic Street Preachers. Bändin keikka kuuluu ehdottomasti parhaimpiin ja vaikuttavimpiin näkemiini. Hittejähän bändiltä löytyy vaikka muille jakaa, Motorcycle Emptiness, Everything Must Go, You Stole The Sun From My Heart, The Everlasting, A Design For A Life. Hienosti soi myös bändin viimeisimmän levyn nimikappale Postcards From A Young Man. Keikan kruunasi cover-biisi MASH-elokuvan ja tv-sarjan tunnusbiisinä tutuksi tullut Suicide Is Painless ja viimeisenä biisi josta todennäköisesti alkoi oma Manics-fanitukseni eli If You Tolerate This Your Children Will Be Next. Bändi veti keikkansa putkeen eli encoreja ei kuultu. Jo pelkkä Manicsien keikka olisi riittänyt viikonlopun kohokohdaksi, mutta lauantaina oli vielä lisää herkkua luvassa.

Lauantainkin esiintyjistä muutama poiminta. Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti Paleface, joka aloitti keikkansa yksin kitaran kanssa kappaleella Helsinki-Shangri-La, jonka jälkeen bändi tuli mukaan. Bändistäkin löytyy rautaisia ammattilaisia mm. koskettimista Tuomo Prättälä ja onnistuuhan Tuomolta myös kitaran soitto ja DJ:n hommia bändissä hoitelee Flegmaatikoista tuttu ja soolonakin uraa tehnyt Leijonamieli. Palefacen suomenkieliset biisit toimivat täysillä, mutta kritiikkiä voi antaa siitä, että miksi ihmeessä sitä vanhaa englanninkielistä materiaalia pitää roikottaa mukana, kuitenkin suurin osa yleisöstä on tullut kuuntelemaan Palefacen uusia biisejä eikä mitään kaikuja menneestä. Palefacen jälkeen vuoron sai Happoradio, joka ainoana esiintyjänä noteerasi Norjan tragedian ja omisti viimeisen biisinsä Pelastajan tragediasta kärsineille. Happoradion jälkeen irti päästettiin Uusi Fantasia, jonka paikan festarin ohjelmistossa voi kyllä kyseenalaistaa. Jos festivaalin nimi olisi vaikka Flow, niin silloin ei välttämättä tarvitsisi ihmetellä, mutta ei bändi ihan Wanajan kattaukseen sopinut, kun mukana ei ollut edes Liian myöhään kappaleessa solistin virkaa hoiteleva Freeman, jonka osuudet soitettiin nauhalta, paljonpa oli siitäkin iloa. Tämän jälkeen vuoron sai Kotiteollisuus, joka vetikin taattuja hittejä. Helvetistä itään taisi tällä kertaa jäädä pois, mutta bändillähän kyllä hittimateriaalia riittää. Kotiteollisuuden keikkojen mielenkiintoista ja viihdyttävintä antia ovat aina Hynysen välispiikit, ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee.

Illan ja festarit päätti paluun alkuperäiskokoonpanossaan lavoille tehnyt brittibändi The Darkness. Bändi aloitti instrumentaalikappaleella, ennenkun ilmoille kajahti Black Shuck ja päihdeongelmistaan selvinnyt bändin keulakuva Justin Hawkins päästettiin irti. Bändin tuotantohan kattaa toistaiseksi vaan kaksi levyä, jotka se ehti tehdä ennen Hawkinsin ongelmia. Tuttuja kappaleita kuultiin lisää: Growing On Me, Get Your Hands Off My Woman, One Way Ticket, Love Is Only A Feeling, Friday Night ja keikan ehdottomasti parasta antia ollut bändin suurin hitti I Believe In A Thing Called Love ja encoren Love On The Rocks With No Ice, jossa Hawkins pääsee kunnolla revittelemään. Hawkins totesi siinä keikan lopussa, että toivottavasti he pääsevät ensi vuonna uudelleen Suomeen, sitä odotellessa. Kyllä ehdottomasti sekä Manics että Darkness olivat festareiden parasta antia ja vastinetta rahalle. Jos pitää sanoa kumpi näistä kahdesta oli parempi, niin kallistun Darknessin suuntaan. Ehdottomasti kesän parhaat keikat Toton ja The Arkin lisäksi ja eiköhän tämä nelikko yllä kaikkien aikojen listallanikin kärkipäähän.

Musiikin saralta pitää tietysti vielä noteerata Amy Winehousen siirtyminen ajasta ikuisuuteen ja Amyn liittyminen 27-vuotiaana kuolleiden artistien joukkoon. Kerhon tunnetuimmat nimet ovat Janis Joplin, Jimi Hendrix, Brian Jones, Jim Morrison ja Kurt Cobain. Olihan Winehousen kuolema valitettavasti vaan ajan kysymys, kun vieroituksesta huolimatta artisti ei päässyt irti päihteistä. Tietysti muidenkin samaan kerhoon kuuluvien kuolemaan liittyy tavalla tai toisella alkoholi, huumeet tai lääkkeet, yhdessä tai erikseen. Elämäntyyli vaatii veronsa, harva rokkari on kuitenkin absolutisti kuten Michael Monroe. Winehouse ehti julkaista urallaan vain kaksi albumia, kolmas oli tekeillä. Varmasti kuitenkin jossain vaiheessa tullaan jotain materiaalia näistä kolmannen albumin sessioista julkaisemaan. Winehousen vanhatkin levyt ovat saaneet artistin kuoleman jälkeen taas uutta nostetta, näin kertovat uutiset. Winehouse oli myös mukana nostamassa pinnalle kummityttöään nyt 15-vuotiasta Dionne Bromfieldiä, jota ei ainakaan suomalainen musiikkimedia ole juurikaan noteerannut, eikä kyseisen artistin levyjäkään taida tämän maan levykaupoista saada paitsi erikseen tilaamalla. Bromfield julkaisi ensimmäisen, cover-painotteisen levynsä vasta 13-vuotiaana ja toinen albumi ilmestyi aikaisemmin tässä kuussa. Saa nähdä miten Bromfieldin ura jatkuu ilman kuuluisan kummitätinsä apua, levyt kuitenkin julkaistiin Winehousen levymerkillä, mutta eipä jää ainakaan lahjakkuudesta kiinni. Ensimmäinen levy jo vakuutti, toiseen en vielä ole juurikaan ehtinyt tutustua, mutta parin biisin perusteella ihan laadukasta tavaraa sekin. Bromfieldillä on kuitenkin aineksia tulla vähintäänkin yhtä suureksi kun Winehouse, jos vaan hän saa oikeat ihmiset ympärilleen. Toivon hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa musiikin parissa.

Loppuun sitä vakavempaa asiaa.

Norjan tapahtumat ovat tietysti vielä pitkään uutisten kärkijuttuna. Eihän niitä voi ymmärtää. Miten yksi ihminen saakin niin suurta tuhoa aikaan? Ehkäpä miehen motiivit aikoinaan selviävät, mutta eiköhän hän ainakin sinetöinyt teoillaan oman kohtalonsa. Jo oman turvallisuutensa takia on hänelle parempi pysyä lopun ikäänsä kalterien takana ja mielellään eristyksessä. Koska kyllähän se on ihan selvää kuka on Norjan vihatuin ihminen tällä hetkellä.

Tähän loppuun pakko nostaa esiin pari artikkelia. Tämä Markus Määttäsen näkökulma Aamulehdessä on saanut hirveän kommenttiryöpyn. Ihan pelkällä naisen puutteella ei voi perustella kirjoituksessa mainittuja surmatekoja. Paljon muitakin asioita on taustalla. Kuitenkin kirjoituksessa on aika paljon asiaa, jonka voin itsekin allekirjoittaa. Maailma on todellakin tyly ja kolkko yksinäiselle ihmiselle, läheisyys ja seksi edes pieninä annoksina silloin tällöin auttavat jaksamaan eteenpäin ja ehkäisevät omalta osaltaan yksilön syrjäytymistä. Syrjäytyminenhän on se viimeinen asia, josta ei ole kenellekään hyötyä, yhteiskunnan pitäisi tehdä kaikkensa estääkseen ihmisten syrjäytyminen, ei ketään hyödytä jäädä neljän seinän vangiksi. Siinä väistämättä tulee kuvioihin, niin masennus kuin mahdolliset päihdeongelmat ja jos asiat räjähtävät käsiin, niin viimeisenä ja lopullisena ratkaisuna itsemurha. Itsekin aikoinani kävin vuosituhannen alussa aika syvällä ja tiedän sen mitä on jäädä neljän seinän vangiksi, siihen en enää koskaan palaa, viimeiset kolme-neljä vuotta ovat kuitenkin olleet jotain ihan muuta ja muutos parempaan, vaikka onhan niitä heikompiakin hetkiä mahtunut mukaan, mutta pakostakin niitä tulee. Kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin, mulla on tai oli yks nettituttu, pari vuotta nuorempi kun minä, kaveri joka ei esim. koskaan ole elämässään naista saanut, joutunut kokemaan tämän pinnallisen maailman vitsaukset vähintään yhtä rankasti kun minä. Viimeisen kerran kun mä oon tältä ihmiseltä viestin saanu, niin se ei ollu mitään iloista luettavaa, eipä tietysti ykskään viesti ollu, mutta tää kyllä säikäytti pahemman kerran, kaverilla oli asiat menny sellaseen jamaan että hänellä oli mielessään päiviensä päättäminen. Tästä on nyt kulunut viikko, joka päivä sitä on toiveikkaana josko sitä kuulisi tästä ihmisestä vielä jotain, mutta silti pelkää pahinta, että jonain päivänä joutuu lukemaan hänen kuolinilmoituksensa lehdestä.

Vielä tohon Määttäsen kirjoitukseen voi kommentoida, että lopun vetoomukseen voin myös osallistua, näin ujona ja hiljaisena miehenä. Tapahtuiskin joskus sellanen ihme että joku tulis juttelemaan, mut unelmaahan se vaan on. Yksin saa yleensä ulkomaailmassa, eipä se juuri auta vaikka sitä olisikin liikkeessä.

Kuinka monta kertaa mä oon sanonu, että jos yksinäisyys onnistuttais poistamaan maailmasta keinolla millä hyvänsä niin kaikilla ois parempi olla.

Vielä toinen artikkeli, joka myös sivuaa tätä samaa aihetta eli naisen puutetta. Sinkkunaisia on Suomessa suhteellisesti eniten EU:ssa ja sinkkumiehiäkin EU:n keskiarvoa enemmän. Seurusteluun halukkaita ihmisiä olisi, jos vaan sopiva kumppani löytyisi, mutta vaikeaahan sitä kumppania on näinä aikoina löytää. Minäkin sen tiedän. Sinkkuja on paljon, mutta kysyntä ja tarjonta eivät vaan kohtaa.

Jo Timo Hännikäinen viittaa teoksessaan Ilman Henry Laasasen mielipiteeseen siitä, että naisilla on parisuhdemarkkinoilla valta käsissään. Itse allekirjoitan tämänkin, täysin tottahan se on. Naiset ovat ainoita, jotka eivät tätä väitettä täysin allekirjoita. Laasasen sanoin, kunnon miehet jäävät yksin kun naisten kriteerit ovat koventuneet vuosien mittaan, niin parisuhde- kuin seksisuhdemarkkinoillakin.

Sekin on varmasti ihan totta, että naiset saisivat kumppanin seksiin ihan milloin vaan, mutta miehien ei kannata samanlaisesta edes uneksia. Niin kuin Laasanenkin sanoo, niin suhdemarkkinoilta ulosjääminen lisää syrjäytymisen ja sitä kautta riskiä mm. päihteiden käyttöön.

Vielä kun artikkelissa puhutaan, että hetkellisesti auttaa jos pystyy lopettamaan naisten tavoittelun ja keskittymään poikamieselämän hyviin puoliin, mutta niin kuin jutussa myös todetaan, seksi ja läheisyys ovat ihmisen perustarpeita ja ilman niitä jää kuitenkin yksi osa-alue elämästä puuttumaan. Myös jutussa mainitaan pidemmän tähtäyksen strategia ja se, että siinä menee ”hukkaan” keskeisimmät pariutumisen ja nuoruuden vuodet. Ja mähän tiedän mitä sekin on, jos ekan kerran sain kokea läheisyyttä ja edes jotain seksiin viittaavaa vasta lähemmäs 25-vuotiaana. Sitä ennen ei ollut mitään kokemuksia naisista. Ikäisekseni omat kokemukseni ovat aika vähäiset, vaikka monella varmasti tilanne on vieläkin huonompi. Silti, ainahan sitä kaipaisi enemmän kokemuksia, jos vaan olisi kumppani jonka kanssa niitä voisi kartuttaa, mutta eipä sellaisen löytäminen todellakaan ole helppoa, valitettavasti.

Sitten on vielä nämä miesten luokittelut kategorioihin (YTM, KTM, ATM) Enitenhän sitä puhutaan vaan ylempi- ja alempitasoisista miehistä. Tämä keskimmäinen luokka oli itsellenikin suhteellisen uutta tietoa. Itse lasken itseni kuuluvaksi siihen alimpaan luokkaan. Niin kuin jutussakin mainitaan, niin ylempitasoisten miesten menestyksen seurauksena, alimpaan luokkaan kuuluvien suhteet jäävät vähiin tai niitä ei ole ollenkaan ja sekin tosiasia todetaan, että deittisivustoilla on miesten ilmoituksia jopa 5 kertaa naisten vastaavia enemmän. Se kertoo tietysti siitäkin että sinkkumiehiä on enemmän kuin naisia. Naisethan toki saavat vastauksiakin moninkertaisesti miehiin verrattuna, miehillä on onnea jos yleensä tulee vastauksia. Itse senkin tiedän varsin hyvin, hyvä jos omiin ilmoituksiin vastauksia tulee pari vuoteen ja niistäkään suurin osa ei johda yhtään mihinkään. Naisilla kun on varaa kirjoitella samaan aikaan monien miesten kanssa ja valita niistä sitten potentiaalisimmat päältä. Saahan sitäkin kuulla naisilta joiden kanssa on kirjoitellut, että mulla onkin yks toinen ja mä haluun kattoa mitä siitä tulee, joten siinä saa jäädä sit rannalle ruikuttamaan että taas tässä kävi näin.

Mä suosittelen kaikille lukemiseks jo useammin mainitsemani Timo Hännikäisen esseekokoelman Ilman, siitä sais itse kukin käsitystä mitä se on elää naisenpuutteessa. Kauanko mäkin sitä ekaa kertaani metsästin, ei oo yhtään liioteltua sanoo että ainakin kymmenen vuotta ja senkään jälkeen todellakaan ei oo mitään suurta ja mahtavaa seksielämää auennu. Tietysti se vähäkin on parempi kun ei mitään, mutta seksissäkin on se, että melkein parempi jos ei oo kokenu mitään, koska ainahan nälkä kasvaa syödessä. Ethän sä opi muuten kun kokemalla, voithan sä kirjoista tai netistä lukea teoriaa, mutta ilman käytäntöä ei niistäkään opeista oo mitään hyötyä. Mä oon vielä sellasessa onnellisessa asemassa tietysti, että mä oon onnistunu tähän mennessä tyydyttämään naiseni, eipä oo ainakaan valituksia kuulunu, eikä mulle suoduista avuistakaan oo ainakaan haittaa siinä, mutta eipä sekään yksin auta vaikka saattaskin löytyä keskimäärästä kookkaampi varustus, edes sillä ei aukee sitä villiä seksielämää. Joku ehkä pystyykin unohtamaan naiset kokonaan, mut mä en. Niinkun sitä on tullu tässäkin jo hoettua kerta toisensa jälkeen niin ihminen tarvitsee elämäänsä sitä läheisyyttä ja seksiä. Sen saaminen on vaan niin mahdottoman vaikeaa ja tulee mitä todennäköisimmin olemaankin hamaan loppuun saakka.

Ehkäpä tämä tästä tällä kertaa. Loppuun kappale artistilta joka myös poistui liian aikaisin taivaalliseen orkesteriin, jonka voi omistaa niin Norjan tragedian uhreille kuin myös Amy Winehousen muistolle.

Kai sitä alkaa ihminen tulla vanhaks kun ois lauantai ja paras ilta biletykseen, mut ei vaan jaksa. Pakkohan näiden kaikkien mun juoksujen on toki joskus vaatia veronsa.

Jos sitä tekis vähän selkoa viime päivistä, vaikka eipä siinä taida mitään kovin mielenkiintoista ollakaan tai no ehkä vähäisessä määrin.

Keskiviikon ja torstain vietin Tampereella. Haluaisin ja toivoisin, että voisin sanoa olleeni siellä naisten perässä, mut se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Tammerfestiin oli tyytyminen. No oli kyllä puhetta yksien Tammerfest-turistien kanssa että vois nähdä, mutta ne sit jäi vaan pelkiks puheiks. Ei niistä naisista sit mitään enää kuulunu kun ois pitäny muuttaa sanat teoiks. Tää sama kuvio toistuu valitettavan monen ihmisen kohdalla. Puhua saa tietysti ihan mitä vaan, mut sit kun pitäs siirtyä teoriasta käytäntöön, niin sit meneekin pupu pöksyyn tms. Kai nää tälläset ihmiset saa jotain käsittämättömiä kiksejä siitä että lupailevat turhia. No, jokainen tietysti toimii tavallaan, onnea heille valitsemallaan tiellä. Ei sitä seuraa ehkä ihan tolla tavalla löydä, ellei sit meinaa että joku tulee kotiovelta hakemaan.

Nää pari iltaa menikin sit keikkojen merkeissä. Keskiviikkona vuorossa oli Paula Koivuniemi ja Sleepy Sleepers ja torstaina Lovex ja aivan ilmiömäinen The Ark jäähyväiskiertueellaan Suomessa. Paula Koivuniemi on vaan vuodesta toiseen ihan yhtä rock. Paulahan se tais olla se jota ensimmäinä kysyttiin rokkifestareille esiintymään ja siitähän se buumi sit alko. Paulan ohjelmistossa on biisejä 70-luvulta tähän päivään, pelkkiä hittejä. Eikä kellään muulla artistilla ole yhtä kovaa bändiä, rumpujen takaa kun löytyy mies joka ei esittelyjä kaipaa eli Anssi Nykänen, kitaristeina Varre Vartiainen ja Tuomas Wäinölä, trumpetistina Jukka Eskola joka tunnetaan mm. Five Corners Quintetin riveistä ja pasuunaa soittaa toinen jazz-mies Antti Rissanen, näin muutamia nimiä mainitakseni. Sleepy Sleepersistä ei sit jäänytkään yhtä positiivinen kuva. Ois sen bändin voinu rauhassa jättää kultaisiin vuosiinsa, Mato Valtonenhan vielä pyörii bändissä muistona niistä ajoista, muutenhan soittajia on kyseisessä orkesterissa riittänytkin enemmän kun laki sallii. En kyllä kyseisen bändin keikasta mitään maksais, mutta on se hyvä kun ainakin niillä yleisöstä oli hauskaa jolla riitti promilleja veressä. Aika ala-arvoista touhuahan se oli. No kävihän sentään Paula Koivuniemi esittämässä sleeppareiden solistina biisin Anna mulle piiskaa, siinäpä sen shown huippuhetket sitten olikin.

Torstai tietysti näistä kahdesta oli se enemmän odotettu päivä. Lovex sai esiintyä kouralliselle yleisöä, eikä nekään ihan huonosti vetäny, vaikka bändin suosion huippu taitaakin olla jo takanapäin. The Arkin keikkaa tietysti olin odottanut, kun kyseessä oli vielä viimeinen mahdollisuus nähdä bändi livenä. Tampereen keikka kun oli The Arkin toiseksi viimeinen manner-Suomen puolella. Enpä oo kyllä millään keikalla varmaan ennen nähny ja kuullu tollasta hurmosta ja huutoa. Ola Salo on tietysti showmies viimeisen päälle ja koko bändi osasi ottaa yleisönsä. Keikan koko settilistan löytää täältä, mutta pakko poimia muutama huippukohta keikasta. Alusta alkaenhan keikka oli yhtä tykitystä mutta ehkä ylitse muiden nousivat mm. Father of a Son, Prayer for the Weekend, Let Your Body Decide ja Ola Salon hienon alustuksen jälkeen esitetty läpimurtohitti It Takes a Fool to Remain Sane. Encoren alkuun bändi esitti euroviisuistakin tutun The Worrying Kindin ja hienoksi lopetukseksi Calleth You, Cometh I.

Eiköhän mun Tampereen reissut oo tältä kesältä ja vuodelta tässä, ellei nyt sit joku ihana ihminen mulle esitä vierailukutsua. Antaisin kyllä myöntävän vastauksen sellaseen kutsuun, että vinkkinä vaan;)

Eilisellekin vielä riitti jotain tapahtumaa. Ohjelmassa Tavastia ja ekan kerran vip-aikana seuralaisen kanssa. Olipa ne nyt sit taas yhet treffit muiden joukossa ja tuli ainakin lisää kokemusta. Joskus aikasemmin mä oisin sanonu, että se meni ihan penkin alle, mut ei kai nyt ainakaan ihan täysin. Ihan tuppisuuna ei kuitenkaan kumpikaan ollu, mut ei vaan ne kuuluisat kemiat kohdanneet. Ehkä seuraavan ihmisen kanssa on sit parempi onni. Sen verran vielä pitää illan keikasta sanoo, että lauteilla oli Doom Unit, toista ja todennäköisesti viimeistä kertaa Tavastian lavalla. Ei kyllä mun Tavastia-historiassa oo noin hiljasia iltoja montaa ollu, eikä tarvis tullakaan, kun tunnelmasta ei oo mitään tietoakaan. Yleisöä paikalla oli muutamia kymmeniä, viiskymmentäkin voi olla jo pahasti arvioitu yläkanttiin. Niin ja seuraavasta kerrasta ei oo taas tietookaan koska sais avecin mukaan keikalle, mutta siltäkin osin on kuitenkin saatu peli avattua.

Kai sitä pitäs ottaa ennen ens viikonloppua rauhallisesti ennenkun vuorossa on sit kesän viimeset festarit mun osalta ja älyttömän kovat sellaset, kun lavalle kipuaa mm. Manic Street Preachers ja The Darkness, kotimaan huippuja unohtamatta.

Loppuun se kaikkein paras ja Tavastian lauantaidiskostakin tuttu The Arkin biisi, onkohan kappaleen nimi jotenkin enteellinen, mene ja tiedä.

Uusia seikkailuja odotellessa. Meillä kaikilla on kuitenkin vaan yks elämä käytettävänä, joten käyttäkäämme sen niin ettei tartte katua ainakaan tekemättömäks jääneitä asioita.

Uus viikko alussa, hyvä kun on viikonlopusta just ja just selvinny:D Viikonloppu oli vähintäänkin mielenkiintoinen tai ainakin perjantai, lauantaista nyt ei hirveesti oo sanottavaa.

Viikonloppu kului Tampereella, välillä jotain vaihtelua ettei aina suuntana ole Helsinki. Perjantai-iltaa vietettiin kaverin ja hänen poikaystävänsä kanssa, kyllähän toi kohtaaminen jännitti että tullaanko juttuun, koska enhän mä tätä poikaystävää ollu koskaan aikasemmin tavannu ja senkin voin ihan rehellisesti sanoo, että ei sitä jännitystä ainakaan helpottanu se että mulla ja kaverilla sattuu olemaan yhteistä historiaa, kyllähän se ajatuksena tuntu aika kiusalliselta lähtee viettämään iltaa kaverin poikaystävän kanssa, mut kai se ihan hyvin lopulta meni. Voishan sen kenties joskus uusikskin ottaa. Tampereen baareissahan se ilta meni, aloitettiin paikasta jossa taannoin oli ampumavälikohtauskin ja päädyttiin lopulta muutaman muun paikan kautta erääseen yökerhoon, joka mitä ilmeisimmin on kaupungin halvimpia, ellei halvin. Sen paikan hinnat on sillä tasolla, että sitä alemmas niitä tuskin kannattaa laskea jos haluaa toiminnan kannattavan (ja jos toimitaan laillisesti). Ja kyseisen firman taloustiedot kun tsekkaa, niin tappiota näköjään tehdään vuosi toisensa perään, ei oo ollenkaan hyvää bisnestä.

Porukkakin siinä illan mittaan kasvoi parilla kaverin ystävättärellä ja nämä neidot juuri ehdottivat bilepaikaksi yökerhoa johon päädyttiin. Jos nyt tästä yökerhosta jotain pitää vielä sanoa, niin eihän halvalla välttämättä saa hyvää, paikka pyörii minimihenkilökunnalla, pari baarityöntekijää lisää nopeuttaisi kummasti palvelua ja kun juoma on niinkin halpaa kun se on niin jonotukselta ei voi välttyä.

Jos nyt kuitenkin menis siihen, josta mä en edelleenkään tiedä mitä mieltä mun pitäs siitä olla. Eli siinä kävi sillä lailla että baaritiskillä omaa vuoroa odotellessa yks nainen puristeli mua perseestä, kerta se on ensimmäinenkin. Se sit jäi siihen, kunnes hitaiden alkaessa mä huomasin tän samaisen naisen lähistöllä yksinään ja jotenkin kummasti jalat vei mut sen naisen luo. Mä en edelleenkään käsitä että miten mä uskalsin, mutta ehkäpä aikasemmilla tapahtumilla ja kenties alkoholillakin oli osuutta asiaan. Nainen kuitenkin teki jo alotteensa baaritiskillä ja eipä mullakaan siinä tietysti ainakaan mitään hävittävää ollu. Siinä tanssiessa selvis, että tää nainen on mua muutaman vuoden nuorempi ja perheellinen ihminen, mutta eipä se tuntunu haittaavan. Nainenhan siinä teki kaikki alotteet, suuteli, kouri haaroista, imi mun kaulaa niin että siinä vieläkin on jäljet kyseisestä illasta. Tietysti tää juttu jäi sit tanssilattialle, mä lähdin pois oman porukkani kanssa ja nainen lähti kaverinsa kanssa. Olipa kuitenkin eka kerta kun mä tanssin ees hitaita vieraan naisen kanssa, aikasemminhan mä olin tanssinu vaan exän kanssa ja sillonkin se oli ihan kilttiä tanssimista, tästä taas oli kiltteys kaukana. Mut kerta se on ensimmäinenkin kun saa naiselta huomiota baarissa tolla tavalla. Niin ja melkein unohtu että se nainen tais muutaman kerran siinä tanssiessa toistella että mä oon söpö, eipä tollasta kuule todellakaan kovin usein, mut ainahan kauneus/komeus/söpöys tms. on katsojan silmissä. Olipa toi ainakin kokemus, en välttämättä vastustelis jos tapahtuis joskus toistekin.

Näin se vaan on, että se on hyväksyttävämpää jos nainen kourii miestä, toisinpäinhän se ei oo soveliasta. Mä en ainakaan herrasmiehenä sellasta koskaan tekis. Tietysti tuskinpa miehet valittaakaan jos nainen vähän kokeilee, en mä ainakaan (koska ei sitä saa/joudu kokemaan liian usein), jos nyt suunnilleen pysytään hyvän maun rajoissa, toi haarojen kouriminen ei sitä enää kyllä oo, se menee jo pahasti yli tai no, valittaisinko mä siinä tapauksessa jos se johtais johonkin muuhun, ehken. Yks kaveri sit toteskin, että se nainenhan käytti mua vaan hyväkseen ja jos sen nyt tollalailla haluaa ilmaista, niin kai se niinkin oli.

Lauantaina olikin sit ohjelmassa viikonlopun keikat, Jenni oli jälleen kerran ihan uskomaton, loppuunmyyty keikka ja tunnelma katossa. Kummasti siinä silmäkulma kostu tiettyjen biisien aikana, mut lähellä eturiviä mä voin syyttää siitä savukonetta tai no, ehkä se vaan osotti kuinka herkkä mä oon, eipä ollu tietysti eka keikka kun on silmäkulmat kosteena. Jennin jälkeen samaisella lavalla keikan heitti Jean S, mutta olihan Jenni jo tyhjentäny pajatson. Eipä nääkään herrat tietenkään huonoja ollu, joskus aikasemmin samainen bändi tullu nähtyä konserttisalikeikalla, mut siitä on jo aika monta vuotta. Kyllähän se keikka loppu vähän kesken, mut minkäs teet kun tapahtumapaikka on kaupungin keskustassa ja ulkona, niin musiikki on lopetettava puoleenyöhön mennessä. Keikan jälkeen eksyin samaiseen mestaan missä oltiin edellisenäkin iltana, mut se nyt olikin sit taas ihan tavanomainen ilta, taas yks ilta joka ois vaan parempi unohtaa, aika harvinaisen paha maku siitä jäi.

Mut viime viikko kokonaisuudessaankin oli aika jees, kyllä toi maanantai tietysti vie voiton viikonlopusta 100-0. Samanlaisia viikkoja vaan lisää, ettei tarvii jatkossakaan valittaa, koska siihenhän se ennemmin tai myöhemmin taas menee. Eihän tota sutinaa koskaan liiaks oo ja kun mä oon vielä söpökin, niin voiks joku vastustaa ja kun ne mun taidotkin tiedetään, takuutyydytystä edelleenkin tarjolla;)

Loppuun puheenvuoro Jennille, vähän käytetty sydän tarjolla ja halvalla.

Pitäis varmaan kertoo viimeisten päivien tapahtumista ja mielellänihän mä sen teen. Viikonloppu meni festareiden merkeissä, perjantain ja lauantain otsikkona Riihimäki Rock ja sunnuntaina samaisessa paikassa rokkasi Toto. Riihimäki Rock meni aika tavanomaisissa merkeissä, ei tarjonnut mitään uutta ja mullistavaa. Toton keikka samaisessa paikassa ja varsinkin tässä kaupungissa on sen verran harvinaista herkkua, että vastaavaa tuskin uudelleen tapahtuu, kun yleisötavoitteistakin jäätiin reilusti.

En jaarittele musiikista enempää, ketäänhän ei kuitenkaan kiinnosta. Tän kirjotuksen todellinen aihe kiinnostaakin sit varmasti useimpia.

Hommahan meni näin, että mä sain viime keskiviikkona sähköpostiviestin josta kaikki lähti liikkeelle, lähettäjänä itseäni vuoden vanhempi ja kokeneempi nainen. Torstaina sovittiinkin sitten jo tapaamisesta, mutta sekin sitten vielä aikaistui, molemmilla kun haluja ainakin riitti. Eli maanantaina suuntasin kohti Tamperetta ja hyvin lyhyellä varoitusajalla. Enpä oo koskaan aiemmin mitään vastaava tehny, vaatiihan se aika paljon rohkeutta, mutta sitä löyty tällä kertaa. Eipä sitä kyllä ois voinu aikasemmin kuvitella että sellaseen pystyis, mutta toki kun mua noin innolla pyydettiin, niin erittäinkin mielelläni vastaan kutsuun myöntävästi. Koskaanhan ei voi tietää miten kemiat toimii tavatessa, mutta aina kannattaa yrittää.

Mähän olin asettanu aika kovat odotukset itseäni kohtaan jo etukäteen iskemällä kaikki valttini pöytään, mutta tulipa jälleen todistettua että en puhu paskaa, ei kuulu tapoihin. Mitä mä sit olin luvannu? Ihan ekaks, takuutyydytyksen ja voinpa sen jatkossakin luvata, aina siihen keinot löytyy, en jätä naisiani ilman. Sitten en tietysti voinut olla mainitsematta, että mun kalu ei sit oo siitä pienimmästä päästä, ehkä koosta kertoo jotain se, kun nainen sanoo että ensimmäisellä työnnöllä se menee suoraan pohjaan asti. Ne naiset jolla on ollu vertailupohjaa useemmasta miehestä on kuitenkin sanonu, että eipä oo noin isoa ennen vastaan tullu. Eihän se koko tietysti yksin mitään merkkaa, sitä pitää myös osata käyttää. Sit vielä kolmantena vihjasin, että kielitaitoakin löytyy ja senkin todistin käytännössä. Se mitä tuli luvattua piti kanssa.

Ainahan siinä tietysti on omat haasteensa kun tapaa uuden ihmisen. Alukshan se on tietysti vähän sellasta kattelua, mut siihenkin auttaa se että heti alusta alkaen ollaan lähekkäin, silitellään, suudellaan tms. Enhän mä voi kieltää etteikö mua ois jännittäny ja mustahan sen naisetkin huomaa kun saattaa olla pieni tärinä päällä. Mutta kyllä se siitä, kukapa ei vois sanoa etteikö uusien ihmisten kanssa jännittäis aluks ja eiköhän se jännityskin siitä kokemusten karttuessa helpota. Sillon vähintään se munkin jännitys katoaa kun vaatteet vähenee. Onhan se ihan taivas kun pääsee naisen alastonta vartaloa hyväilemään, sitähän vois tehdä vaikka kuinka kauan. Aina tietysti myös yllättää naisen kosteus, no onhan se tietysti ihan biologinen juttu, mutta kyllä siihen varmasti vaikuttaa myös se miten naista hyväilee ym. Mun naisiltahan ei oo koskaan kosteutta ainakaan puuttunu, joskus sitä on saattanu olla jopa liikaa. Onhan se tosi kiihottavaa kun saa tuntea naisen kosteuden, ei voi kieltääkään. Tietysti pitäähän sitä aina antaa huomionsa naisen koko vartalolle, ettei heti olla alapään kimpussa, vaikka sehän se kivoin paikka onkin. Vielä kun kuulee naisen suusta, että oot sä ainakin taitava, niin kyllähän sitä tietää ja tuntee onnistuneensa. Mut ainahan niissä taidoissa ois pientä hiottavaakin, vain harjoitteluhan tekee mestarin, ne harjoittelukumppanithan vaan yleensä puuttuu.

Tällä kertaa kyllä ainakaan hellyys ei ihan välttämättä ollut päivän sana. Harvoin sitä on ollu sormet rystysiä myöten naisen sisällä, kokemus sekin ja avoimin mielinhän tässä mennään eteenpäin. Kun aikanaan yhdyntään mentiin, niin ei se mitään rakastelua ollu vaan ihan raakaa panemista. Mutta niin vähän hellempi rakastelu kun kovempi paneminen toimii tietyissä tilanteissa, molempi parempi ja fiiliksen mukaanhan sitä aina mennään. Onhan senkin saanut huomata, että naiset tykkäävät tulla otetuiksi, niin että mies vie ja nainen vikisee. Vikinästä puheenollen, sekin on ihan huippua kun nainen näyttää ääntelyllään nauttivansa menosta.

Yhtä kaikki, olihan toi maanantai-ilta ja tiistaiaamu parasta mitä on saanu pitkään aikaan kokea. Tietysti ton seurustelun päättymisen jälkeen elämä on ollu aika perseestä. Seksitön putki sentään jäi tällä kertaa reiluun kuukauteen. Se laskuri ainakin nollaantui. Ja vielä paremman tosta tapaamisesta teki se, että seksin lisäks pysty myös puhumaan ja kyllähän siinä sit puoli yötä juteltiinkin. Nainen kun oli tosi avoin, niin sitä itekin uskalsi avautua enemmänkin.

Tosi hyvä mieli tosta jäi. Multa ei tarvitsis kahta kertaa kysyä lähtisinkö uudestaan, ihan koska vaan. Jos saan uuden kutsun, niin tottakai otan sen ilolla vastaan. Ja niin, jos olen valittanut että naiset ei tee alotteita, niin ei se ainakaan täysin pidä paikkansa. Kyllä niitä rohkeitakin naisia löytyy, siitä mä pidän. Toivotan vastaisuudessakin kaikki rohkeiden naisten yhteydenotot erittäin tervetulleiksi, saa pistää näppiksen laulamaan ja postia allekirjoittaneelle. Kaikki viestit luetaan ja niihin myös vastataan.

Kyllähän sitä sai taas uutta virtaa elämäänsä. Väsymys tietysti vähän painaa kun nukkuminen on yllättäen jäänyt vähiin, viikonloppuna pari iltaa paikallisessa yöelämässä pilkkuun asti (oli muuten aika paska meininki, eipä tee mieli mennä uudestaan) ja sit vielä tää onnellinen maanantai päälle, en valita että sillon jäi unet vähiin. Enemmänkin tollasia päiviä toivois.

Loppuviikon suuntanakin on vielä Tampere, ohjelmassa kaverin tapaaminen ja Tampereen yöelämää ja tietysti keikkakin löytyy viikonlopun ratoksi, pitäähän se nähdä Jenni vielä viimeisen kerran ennen taukoa.

Iloisin mielin eteenpäin ja uusia kokemuksia ja seikkailuja odotellessa. Kaikki vapaaehtoiset tietää ainakin mitä tehdä, takuutyydytys on tarjolla;)

Loppuun tällä kertaa tämmönen musiikillinen elämys. Vielä pakko heittää toisena biisinä jotain sellasta jota kukaan ei ainakaan mun käsittelyn jälkeen voi ajatella ja tää on lupaus joka pitää aina. Mä olen pitänyt naiseni tyytyväisenä ja tulen jatkossakin pitämään:)

Mä oon jopa helpottunut siitä että vielä ei oo tunteet sentään ihan täydellisesti kuollu, vaikka siltä se välillä tuntuu. Ne ääripäät on sentään vielä tallella.

Palaan vielä edellisen kirjotuksen aiheeseen, joku vois sanoa että tää on vanhan toistoa, mutta senkun sanovat. Mä pidän tän asian pinnalla niin kauan kun henki pihisee, vaikka auttaako se mitään, kenties ei. Mistäköhän taas on puhe? Siitä pinnallisuuden syövästä mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa. Mä uskallan väittää että jos tällanen samanlainen pinnallisuus ois ollu valloillaan meikäläisten vanhempien nuoruudessa 70-80-luvuilla, niin aika montaa meistä esim. mua ei olis nyt ees olemassa. On se aika surullista, mutta nykyisen asenneilmaston vallitessa valitettavan todennäköistä, että mä jään sukuni viimeiseks, kannattaako tässä mistään perheestä haaveilla tai ainahan sitä haaveilla saa, mutta ne haaveet tuskin toteutuu koskaan. Tää on vaan mun elämäntarina, että päivästä ja vuodesta toiseen aina tuut torjutuks. Enpä oo syntyny tarpeeks komeeks, että mut hyväksyttäs. Parempi ois jos omais sellasen taidon, ettei elättelis mitään toiveita mistään, kun aina kuitenkin sut loppujen lopuks lyödään maahan. Ois ihan älyttömän hienoa, jos ihmiset pystyis noudattamaan sellasta lausahdusta, että kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, ois aika monen ihmisen elämänlaatu parempaa silloin, mutta kukas sitä ajattelis muuta kun itseään nykyään. Meitä väliinputoajiahan riittää joka lähtöön, kohtalontovereita riittää. Edelleenkin mä sanon, että jos sellanen nainen on, joka on joutunu kokemaan samanlaista torjuntaa päivästä toiseen, niin sellasen mä kyllä haluaisin tavata, mut onko sellasia.

Ois älyttömän paljon helpompaa, jos sitä vaan pystyis luovuttamaan ja heittämään kaikki haaveensa pois. Mut mä en luovuta ja suo sitä iloa kellekään, että saisivat mut lopullisesti lannistettua. Se on mulle jo pieni voitto, jos ees yksikin pinnallisuuteen taipuvainen ihminen kokee näitä mun juttuja lukiessaan piston sydämessään ja tajuaa kuinka suurta tuskaa on ihmisille käytöksellään aiheuttanut.

Edelleen mä peräänkuulutan myös sitä selkärankaa ihmisissä, vois helvetti soikoon sanoo suoraan jos ei kiinnosta, on se harvinaisen kypsää käytöstä tollanen että sit vaan vaietaan kun seinään, käytöstavat hoi, mut niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Ensin ollaan ihan mielin kielin ja innolla mukana, mut sit kun sitä kuvaa pyydetään ja sellanen saadaan, niin jo muuttuu ääni kellossa, sillon onkin sit jo peli hävitty. Sen mä voin sanoo, että kyllä mäkin tarvittaessa osaan olla vittumainen ja sanoo takasin tollasille, mullakin tulee joskus se raja vastaan. Mä en ala enää vaikenemaan, vaan takuulla annan kyllä tollasten selkärangattomien ihmisten kuulla kunniansa. Tässä on ihan turha kenenkään enää ihmetellä mistä mun katkeruus kumpuaa tai kai se on jo ennenkin tullu selväks, mut jos joudut tällasta kohtelua kestämään vuodesta toiseen, niin yritä tässä nyt sit enää uskoo ja luottaa ihmisiin. Ne ihmiset on aika harvassa, jotka mä voin laskee niiden harvojen uskottujen joukkoon, yhden käden sormet ei ehkä riitä, mut kahden käden sormet onkin jo sit liikaa.

Helppohan sitä on neuvoo, että kannattas vaan yrittää unohtaa tollaset pinnalliset ihmiset, mut helpommin sanottu kun tehty, kun kulman takana oottaa aina uus samanlainen. Samoin, ei sekään hirveesti lohduta, kun sanotaan että kyllä sullekin vielä joku löytyy. Uskoo ken tahtoo. Uskon sit kun tapaan sellasen, jos sellasta ees tästä pinnallisuuden merestä löytyy. Kun se pinnallisuus ei kato ikää tai sitä mistä on kotosin, se on ihan koko yhteiskuntaa vaivaava vitsaus, niitä sellasia helmiä jotka ei kato pelkkää pintaa ei löydä ees hakemalla. Edelleenkin sanon, että kaikki tarjoukset kuuntelen mielelläni. Tääkin on myös aika surullinen totuus mulle ja monelle muulle kohtalontoverille, että esim. ainoa ns. varma keino saada seksiä ja läheisyyttä ois jos heittäis seteleitä tiskiin, mut siihen mä en alistu, en nyt, enkä koskaan, sen verran mulla on järkee päässä että en sellaselle tielle lähde. Jatketaan vielä näiden surullisten totuuksien listaa. Sekin on suoraan sanottuna ihan perseestä, että sillä ei oo mitään väliä kuinka hyvä, lämmin ja hellä sä oot, kun kaikki kaatuu jo siihen ettei sitä oo tarpeeks komee naissukupuolen tai ainakin valtaosan sen edustajien mielestä. Ihan turha ees sanoa tätä, kun eihän se mitään auta, että ulkonäkö on se ainoo ja valitettavasti tärkein, joka multa puuttuu, muut avut on kyllä kunnossa, sen ne harvat ja valitut onnelliset tietää.

Eikun vaan pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä!

Loppuun biisi, joka on vaan pelkkää haavetta, voiskin joku aamu herätä ja huomata että kelpaa kelle vaan, mut se ei valitettavasti mee tässä maailmassa niin. Ennemmin sitä voi samaistua tähän.

Taas yks pyhäpäivä, juhannus, yks suomalaisten suurimpia ryyppyjuhlia vapun ja uudenvuoden lisäks. Mullehan nää tällaset päivät on päiviä muiden joukossa, eihän nää meinaa muuta kun äärimmäistä yksinäisyyttä. Eri asia ois jos oliskin joku jonka kanssa näitä päiviä vois viettää.

Mä nyt palaan taas ties kuinka monennen kerran tän nettideittailun ja yleensäkin deittailun "ihanaan" maailmaan. Itelle vaan kun tää netti on se helpoin väylä ees yrittää saada seuraa, onnistumisprosentti on mikä on, sehän tiedetään. Mä puhuin viime postauksessakin tosta ulkonäön merkityksestä. Kukaan ei voi sanoo, etteikö ulkonäöllä ois mitään merkitystä, koska kyllä sillä on, niin mulle kuin myös jokaiselle tän blogin lukijalle. Merkitseehän se ulkonäkö aina jotain, mut se on sit ihmisestä kiinni kuinka tärkeen painoarvon sille antaa, mulle itelle tärkeempää on kokonaisuus, se mitä sieltä ulkokuoren takaa löytyy, mutta voin sanoa että taidan olla vähemmistössä, suurin osa tuntuu painottavan enemmän ulkonäköä kun sisältöä. Eihän se kaunis/komea ulkonäkö takaa yhtään mitään, se on kuitenkin vaan pintaa, se tärkein löytyy sieltä pinnan alta. Ja kuinka suurella osalla ihmisillä oikeesti on ees vara valita ulkonäön perusteella ne parhaimmat näköset päältä pois, aika prosentuaalisen pienellä osalla ihmisiä. Sillä nirsoilulla takaa varmasti itselleen yksinäisyyden päivät, jos kattoo vaan pelkkää pintaa, no mut omapahan on valintansa silloin, ei voi muita syyttää kun itseään.

Sit vielä toinen juttu ja nimenomaan nettideittailuun liittyvä. Se ei vielä merkkaa yhtään mitään, jos sitä saakin vastauksia deitti-ilmotukseensa.  Aluks sä saat kuulla että olipa sulla kiva ilmotus että oli ihan pakko vastata tai että osaatpä sä kirjottaa hyvin tai jotain muuta lepertelyä. Mut harvanpa ihmisen kanssa sitä saa vaihtaa yhtä tai kahta viestiä enempää, koska kylhän sitä äkkiä kysellään että oisko kuvaa ja sit kun sen lähettää, niin se on sit bye bye. Just tässä yhden kohtalontoverin kans on siitä juteltu, että oishan se helvetin hienoa jos ihmisillä ois oikeesti selkärankaa sanoa että sori nyt ei nappaa. Eihän sekään tietysti kivalta tunnu kun saa pakit, mutta parempi ja rehellisempi tapa se ois jos uskallettas sanoa asiat suoraan, mutta kaipa tollanen raukkamainen käytös kuuluu vaan noiden pinnallisten puolueeseen kuuluvien ihmisten toimintatapoihin. Kyllähän tää harva se päivä tuntuu turhauttavalta edes yrittää kun ei tästä suuremmin jää mitään käteen. Sitä niin toivois, että tulis vastaan enemmän niitä ihmisiä jotka ei oo niin älyttömän pinnallisia, vai joko ne kaikki sellaset on löytyny, siihen mä en halua uskoa. Ois todella kiinnostavaa tietää onko olemassa naisia, jotka tulee kanssa päivä päivältä aina vaan torjutuiks vaikka kuinka oiskin yritystä, vai onko tää vaan meidän miesten kohtalo. Tietysti sit on paljon ihmisiä, jotka on jo pettyny tarpeeks monta kertaa ja heittäny hanskat tiskiin ja kirveen kaivoon. Ja sit vielä toinen iso ryhmä on ne, jotka on liian ujoja ja hiljasia ottamaan kontaktia kehenkään, edes netin kautta. Mut kerran kun sitä rohkaistuu, niin kyllä se sit siitä. Jos joku joskus keksii keinon millä poistaa yksinäisyys maailmasta, niin sillä napsahtais takuulla Nobelin palkinto samantien.

Ei oo helppoo ei, nää lomat kun ei muutenkaan oo mulle sitä helpointa ja ilosinta aikaa, kun näkee muutenkin vähemmän ihmisiä. Sillon on paljon parempi kun on tekemistä ja ihmisiä ympärillä, toi koulumaailma esim. onneks on sellanen että siellä sitä viihtyy, vaikka ihmiset on eri-ikäsiä ja omaa erilaisen taustan, silti ihmiset hyväksytään sellasina kun ne on. Siitä voi olla ilonen että saa opiskella tollasessa ympäristössä.

Toivon edelleen, että tää kesä tois edes jotain ilonaiheita, mut toivomukseks saattaa sekin jäädä.

Loppuun biisi jonka mukaan "voi vitutukseen oikeasti kuolla".

Joopajoo, mihinkäs tästä pääsis? Sitä voi juosta tuolla maailmalla mielin määrin, mutta nauttiiko siitä. Se on ihan siinä ja tässä. Ainoo suunta tästä on taas vaan ja ainoastaan alaspäin.

Mitä tässä eniten kaipais tällä hetkellä, niin: 1) ystävää, olkapäätä, ihmistä joka ois läsnä ja 2) asia jota ei voi kieltääkään, läheisyyttä ja seksiä.

Hirveesti ei kannata ees toivoa, että tähän tilanteeseen tulis muutosta ainakaan parempaan suuntaan. Mun mahdollisuudet kun tiedetään mitä naisiin tulee. En oo komeimmasta päästä, enkä mikään supliikkimies muutenkaan. Sydän ois paikallaan, mut eipä meillä kilteillä miehillä jotka ei hirveesti pidetä ääntä itsestämme oo mahdollisuuksia ihan hirveesti. Ne on ne pahat pojat jotka naisia kiinnostaa. Mut onpa naisten ongelma, kun eivät ymmärrä meidän arvoa. Vaikka ulkokuori oiskin vaatimaton niin sisältä se tärkein kuitenkin löytyy. Niin ja mitäs vielä? Mä oon kuitenkin yhen naisen mies, sillon jos mulla sattuis sellanen olemaan, niin ei olis mitään tarvetta katella mitä siellä aidan toisella puolella on tarjolla. Ja mitä vielä seksiin tulee, niin oonko mä koskaan jättäny naistani ilman nautintoa, sen tietää mun lisäkseni vaan ne 6 onnekasta jotka on mun kanssani päässy kokemaan niitä ihania hetkiä. Enhän mä tässä vaatimattomana miehenä ala sen enempää kehumaan. Saa tulla testaamaan mikä mä oon miehiäni;)

Keikkoja on ollu, mut mitäs sitä muutakaan tekis paremman tekemisen puutteessa, Tavastiahan on melkeinpä mun toinen kotini, sinnekin on se avecin paikka edelleen auki. Tulihan tossa viikolla nähtyä mm. Jennin ilmeisesti viimeinen Helsingin keikka vähään aikaan ja paikattua 22-Pistepirkon kokoinen aukko sivistyksessä.

Toivottavasti tää kesä tois jotain ilonaiheitakin mukanaan, mut mistäs niitä sais. Kaikki tarjoukset otetaan vastaan.

Ja sit kenties jotain musiikkia loppuun, tällä mennään. Jälleen kerran sanottavaa vois olla enemmänkin, mut ei vaan saa sitä kaikkea ulos. Paremmalla onnella joku toinen kerta sit kenties.